VALMENTAJA AKATEMIA ALKAA

KP-75, TuPS ja PKKU käynnistävät yhteistyössä nuorten valmentajien valmennuskoulutusohjelman, joka tähtää monipuolisten valmiuksien kehittämiseen valmennus- ja
seuratoiminnassa. Valmennusohjelma keskittyy tuottamaan koulutettuja valmentajia
kasvattajaseurojen KP-75 ja TuPS juniorijoukkueisiin. Motivoituneimmilla valmentajilla on
mahdollisuus kokemuksen karttumisen myötä siirtyä valmennustehtäviin PKKU:n
kilpajoukkueisiin. Valmentaja akatemia tarjoaa nuorille futareille mukavan ansio
mahdollisuuden, jossa voi tienata valmennuksen ohella.

YLEISTÄ TOIMINNASTA

  • Koulutus on valituille ryhmäläisille maksuton
  • Toiminta on suunnattu 15-20 vuotiaille jalkapallojunioreille
  • Toimikausi on 1 vuosi. Koulutus alkaa lokakuun alussa sisäisellä koulutuksella
  • Toimintaan kuuluu marras-joulukuussa kahtena viikonloppuna pidettävä Palloliiton
    Futisvalmentajan starttikurssi. Kurssi pidetään Keravalla tai Tuusulassa.
  • Keväällä/ kesällä seurojen valmennuspäälliköt tutoroivat ryhmän jäseniä harjoitus- tai
    pelitapahtumissa.
  • Ryhmän toiminta on teorian ja käytännön koulutusta monipuolisesti, painottuen lasten
    ohjaamiseen liittyviin teemoihin seurojen valmennuspäälliköiden sekä ikäluokkien
    vastuuvalmentajien tukemina.
  • Ryhmään valitaan hakemusten perusteella minimissään 6 nuorta
  • Hakuaika 31.8.2023 mennessä oheisen linkin kautta:
    ilmoittautuminen valmentaja akatemiaan
  • TOIMINNAN TAVOITTEET
  • Luoda nuorille mahdollisuus toimia palaajauran aikana ja/tai sen jälkeen seurassa
    valmennustehtävissä
  • Lisätä seuran valmennusresursseja ja tuoda ideoita nuorten toteuttamina
    seuratoimintaan
  • Saada lisää hyvin koulutettuja apu/vastuuvalmentajia ikäluokkien joukkueisiin
  • MITÄ VALMENTAJA AKATEMIALAINEN SAA
  • Vahvan pohjakoulutuksen mahdolliselle jalkapallovalmentaja ja/tai seuratoimijauralle
  • Mahdollisuuden työskennellä seuran ikäluokan valmennustehtävissä. Korvaus sovitaan
    seuran ja valmentaja-akatemialaisen kanssa henkilökohtaisesti. Palkkion suuruuteen
    vaikuttaa kuinka monta kertaa viikossa hänellä on halua osallistua joukkuetapahtumiin.
  • Futisvalmentajan starttikurssi valmennuskoulutuksen
  • Mahdollisuuden osallistua Ikävaihekoulutus valmennuskurssille ensimmäisen akatemia
    vuoden jälkeen
  • Seura-asun seurasta, jossa toimii valmentajana
  • Mahdollisuuden osallistua ohjaajana seurojen kesäleireillä kesä-elokuussa
  • Lisätietoja toiminnasta antaa:
    Jari Vento
  • KP-75 Valmennuspäällikkö
    044-5937308
    jari.vento@kp-75.fi