KP-75 uutiset‎ > ‎

TuPS/KP-75 P05 YJ kausi käynnistynyt hienosti!

lähettänyt Topi Leinonen 26.5.2017 klo 5.53   [ 26.5.2017 klo 5.55 päivitetty ]
TuPS ja KP-75 Pojat 2005 ikäluokat yhdistyivät marraskuussa 2016 yhteisjoukkueeksi, TuPS/KP-75 P05 YJ! Harjoitukset käynnistyivät hyvin ja ensimmäisen viikon jälkeen pelaajat olivat jo kuin vanhoja tuttuja toisilleen. P05:ssä on mukana n. 55 pelaajaa ja yhteensä 4 joukkuetta. Harjoituksissa jaetaan säännöllisesti neljään harjoitusryhmään pelaajien motivaatiosta ja taitotasosta riippuen, kuitenkin kokoajan pientä liikettä molempiin suuntiin ylläpitäen. 

P05 YJ:n kevätkausi on mennyt loistavasti. YJ1 ja YJ2 joukkueet osallistuivat huhtikuussa Komeetat kevätturnaukseen Jyväskylässä. Tuomisina sieltä oli YJ1:llä turnausvoitto ja YJ2 hieno kahdeksas sija. Jyväskylään matkustettiin perjantaina, käytiin syömässä ja keilailemassa, tutustuttiin toisiimme hieman paremmin. Perjantai-ilta sujui tosi hyvin! Lauantaina keskityttiin sitten pelaamiseen ja turnaus etenekin valmennuksen suunnitelman mukaan, eli turnausvoitto kotiin. 
Samana viikonloppuna YJ3 ja YJ4 joukkueet osallistuivat HIFKin Väiski cuppiin, jossa pelit myöhästyivät lumisateiden takia. Myöhästymiset eivät pelaajia haitanneet ja tuomisina olikin hienosti 12. joukkueen turnauksessa sijat viisi ja seitsemän! 

Komeetat kevätturnauksen sivut: http://www.komeetat.fi/joukkue2005/27398 

HIFK Väiski Cup turnauksen sivut: https://cupdom.com/games/?163


Toukokuussa YJ2 ja YJ3 osallistuivat KäPan Keväturnaukseen ja siellä peli loksahti kohdilleen. YJ2 päätti hienon turnauksen pronssiottelun voittoon. Pronssiottelussa pelaajat olivat hyvin tietoisia omasta pelistä ja millaisia asioita kentällä haluttiin, turhia menetyksiä ei tullut ja omista paikoista tehtiin hienot maalit. 

YJ3 etene alkulohkon voittoon puhtaalla pelillä. Ennen finaalia taisi 3 pelaajalla olla aikaisempaa kokemusta finaalista, joten edessä oli jännittävä finaali pelaajille. Ja niinhän se meni, että finaali oli todella hermostunutta ja vastustaja pääsi 2-0 johtoon, mutta lopussa YJ3 rohkaistui ja nousi tosissaan taistelemaan voitosta. Ihan ei kiri tällä kertaa riittänyt ja finaali päättyi 2-1 tappioon. Valmennus oli kuitenkin todella ylpeä poikien esityksistä turnauksessa. 
KäPa Keväturnauksen sivut: 




Kesäkuussa YJ1 matkaa vielä Lohja Cupin kilpasarjaan ja koko ikäluokka osallistuu Helsinki Cupiin heinäkuussa.

YJ1 pelaa Ykkösen karsintaa ja on vahvasti lunastamassa paikkansa Ykkösessä: https://www.palloliitto.fi/uusimaa/pelitoiminta/tulospalvelu/jalkapallo-2017/pojat?&uusjp17&P121 

YJ2 pelaa Kakkosen karsintaa ja johtaa omaa lohkoaan, eli myös lunastamassa paikkansa Kakkosessa: https://www.palloliitto.fi/uusimaa/pelitoiminta/tulospalvelu/jalkapallo-2017/pojat?&uusjp17&P122 

YJ3 pelaa Kolmosta ja on sarjassaan viimeistä edellisenä, kuitenkin KäPa kevätturnauksen finaalipaikka antoi varmasti luottoa omaan tekemiseen: https://www.palloliitto.fi/uusimaa/pelitoiminta/tulospalvelu/jalkapallo-2017/pojat?&uusjp17&P123 

YJ4 (TuPS) pelaa myös Kolmosta ja on aloittanut sarjan sekä tappioita keräten, että myös hienoja voittoja napaten: https://www.palloliitto.fi/uusimaa/pelitoiminta/tulospalvelu/jalkapallo-2017/pojat?&uusjp17&P123 

Vastuuvalmentaja Jukka Kuusonen kiteyttääkin kauden alun hyvin: ”Olemme halunneet korostaa kaikkien pelaajien merkitystä ikäluokassa. Jokainen on tärkeä ja mitä paremmiksi kaikki kehittyvät, sitä kovempia treenivastustajia kaikki saavat. Kaikkien pitää auttaa toisiaan ja toisen puolesta pitää olla valmis tekemään kentällä kaikkensa. Yhteishenki on huikea, varmasti osittain jo pelkän pelaajien kierrättämisen takia. Lisäksi valmennus on sitoutunut ja valmis vetämään mitä tahansa ryhmää ja pitää yllä positiivista henkeä. Olemme myös yrittäneet saada hieman liian kovia pelejä, jotta pelaajat ymmärtävät että töitä on tehtävä paljon, sopivasti tasaisia pelejä, sekä paljon pelejä joissa pitäisimme enemmän palloa kuin vastustaja, jotta pallollinen pelaaminen kehittyisi. Tässä näyttäisimme onnistuneen hyvin ja kesän aikana varmasti saadaan pojat innostumaan vieläkin enemmän tekemään asioita myös omalla ajalla!”

Comments