Päättäjäiset 2013

KP-75 kauden päättäjäisissä Freestyle-futista!

Lauantaina 23.11. Kerava-sali täyttyi iloisista futisjunioreista. Keravan Pallo -75 Ry on viettänyt päättäjäisiä perinteisesti Keravan parhaassa salissa - niin tälläkin kertaa. KP-75:n futaajat vanhempineen ja joukkueiden ja ikäluokkien toimihenkilöt täyttivät salin niin, että lehtereillä oli vain hajapaikkoja. 

Keltavihreää fiilistä oli siis tuvan täydeltä. 

Päättäjäisiin saavuttiin ikäluokkien kauden varrella kuvaamista valokuvista koostetun kuvakavalkadin tahdissa. Paljon oli ehtinyt kauden aikana tapahtua ja kesän tunnelmiin oli mukava palata kuvien myötä. 

Ohjelmassa mukana oli myös P05-ikäluokan Sonera Stadionilla tapahtuneesta kauden avauksesta tehty video - paljon hienompaa paikkaa kevättreeneille on vaikea kuvitella. Myös T0405-ikäluokan kannustushuuto tuli videolta tutuksi:
"We are yellow! We are green! We are Kerava's football team! KP!" 

Seuran puheenjohtaja Jyri-Petteri Aro kertoi, että KP-75:lle tärkeä Ahjon kenttähanke etenee Keravan kaupungin päätöksenteossa ja - mikäli kaikki menee ennakoidusti - uudella kentällä pyörii pallo jo kaudella 2013-2014. Myös seuran valmennuspäällikkö Petri Jokinen luotasi kauden muistoja. Hetken tuumailtuaan hän tuli leikkimielisesti siihen tulokseen, ettei muistanut KP-75:n joukkueiden hävinneen yhtään ottelua koko kauden aikana. Hieman vakavampaa asiaa Petri kertoi kauden 2013-2014 suunnitelmista. Ensimmäistä kertaa seuran historiassa kauteen lähdetään kolmen työntekijän voimin. Niinpä sekä Petrin että Jyri-Petterin arvioiden mukaan odottaa hienoa ja historiallista jalkapallokautta.


Petrin puheenvuoron jälkeen vauhtiin pääsi Pekko "PeGe" Piirto, Freestyle-futiksen taituri. PeGen omien taidonnäytteiden lisäksi PeGe opetti pari temppua myös KP-75:n jäsenille. PeGen oppiin pääsivät myös Anni, Aaro, Eero ja Iiro,  



Päättäjäisjuhlassa jaettiin KP-75 –mitalit jokaisen joukkueen kolmelle vuoden aikana kehittyneimmälle, parhaiten tsempanneelle tai muuten ansioituneelle pelaajalle. Joukkueiden palkitut perusteluineen löydät täältä.



Taitokisojen kultamerkkejä sai tänä vuonna 8 pelaajaa:

  • Valtteri Kahelin (P05) 
  • Pyry Selin (P05)
  • Eemil Mikkonen (P05)
  • Tuomas Uronen (P04) 
  • Aaro Paappanen (P04) 
  • Tomi Tuomi (P04) 
  • Otto-Eemeli Niemelä (P04)
  • Veera Hellman (T02)  

Hopeamerkin saajia oli 15:

  •  Arttu Leino (P06) 
  •  Eppu Kauppinen (P05)
  •  Anttu Kallio (P05)
  •  Iiro Kärsämä (P04)
  •  Tuomas Nissinen (P04) 
  •  Veeti Pekonen (P04)
  •  Erkka Mäkeläinen (P04) 
  •  Joonas Tanskanen (P04) 
  •  Olli Leino (P04) 
  •  Tero Heikkinen (P04)
  •  Onni Norss (P04)
  • Eero Korpela (P03) 
  • Jesse Norss (P03)
  • Ossi Eskola (P03)
  • Saskia Salo (T02)
Pronssimerkin sai oli 16 pelaajaa:
  • Teemu Roisko (P06) 
  •  Lasse Riikonen (P06)
  •  Anssi Rasmus (P05) 
  •  Tomas Törmä (P05) 
  •  Wille Hedeman (P05) 
  •  Daniel Hvidberg (P05) 
  •  Akseli Sirolinna (P04)
  •  Miika Rautiainen (P04)
  •  Oskari Malmivaara (P04)
  • Justus Savolainen (P04)
  •  Veikko Nupponen (P04)
  •  Nuutti Laitila (P03)  
  • Joel Pakarinen (P03) 
  •  Samuel Räty (P03) 
  •  Oliver Engblom (P03) 
  •  Noora Makkonen (T02) 

Lisäksi palkittiin ja muistettiin pelinohjaajia, valmentajia ja toimihenkilöitä. Palkitut löytyvät kokonaisuudessaan täältä.

KP-75, kauden päättäjäiset, 23.11.2013

(Jos kuvat eivät näy selaimessasi, niin löydät kuvat täältä)